Untitled Document

 

 

 

 

Untitled Document

 

TEERIKUJAN PIETA FIN26557/08
kuvat/49158584d8bdf.jpg
Kun maaliskuun lopulla 2008 syntyi Taikalle toinen pentue, P-pentue, jätimme siitä kotiin Pietan.Pieta on vankkarakenteinen, vahvaluustoinen narttu. Luonteeltaan se on avoin ja rauhallinen koiranalku.
Mukanamme se on kulkenut kaikissa askareissamme maalikylistä metsän kätköihin. Pienestä pitäen Pietassa on viehättänyt halu kantaa ja noutaa kaikkea hikisistä villasukista riistaan. Myös haku on sujunut pennulle sopivalla laajuudella, nokka on pelannut ja lintuja on löytynyt mukavasti. Kuuden kuun ikäisenä tapahtui sitten ekat seisonnat, niihin tehtiin hyvät riistatyöt ja istuen ihmeteltiin lentäviä tipuja.
Kaikenkaikkiaan miellyttävä tapaus!

Vuonna 2009 Pieta kulki jo metsällä tositoimissa ja sille pudoteltiin maltillisesti niin metsä- kuin peltolintujakin. Myös koepuolella onnistuttiin mukavasti, tuloksena NUO 1.

Vuosi 2010 ei tuonut yllätyksiä Pietan kehityksessä. Elokuussa typy alkoi tiedottaa ja syksyn aikana olemme saaneet nauttia oma-aloitteisista tiedotuksista niin metsässä kuin pelloillakin. Riistaa on tiputettu kohtuullisesti ja mitään kuumumisen merkkejä ei ole näkynyt.Kokeissa kävimme, tuloksena AVO 0,AVO 2 ja kolmas kerta toden sanoi, AVO 1, ja siirtyminen VOIVOI-luokkaan!

Pietaa voisi kuvata yhdellä sanalla; yhteistyökykyinen. Tuo halu toimia parina ohjaajan kanssa näkyy yhteydenpitona haussa, oma-aloitteisina tiedotuksina ja rauhallisuutena lintujen lähtiessä rajusta avanssista, ammuttaessa ja linnun pudotessa.Myös nouto ja vesityöt ovat sujuneet koko ajan hyvin.
Pietan röyhkeys linnuilla aiheutti vielä alkusyksystä 2010 tahattomia kolareita,linnut eivät tykänneet Pietan tavasta seisoa todella läheltä vaan hyppivät lentoon. Mutta tämäkin asia on korjaantunut kokemuksen myötä, ja metsälintutilanteitakin on tullut mukavasti.

Keväälle 2011 olemme suunnittelemassa Pietalle ensimmäistä pentuetta ja urosta katsellaan jalostusneuvojien kanssa yhteityössä niin Suomesta kuin vähän kauenpaakin.

Jalostusrekisterissä Pieta on numerolla 452.



kuvat/491585eb90dee.jpg
Pieni Pieta ottaa rennosti.

kuvat/4915863ee16ff.jpg
Pieta on ollut pienestä saakka mukana kaikkialla, missä olemme kulkeneet. Vesitöitäkin se on ollut seuraamassa ja kannellut rannalla lojuneita noutolintuja isännälle.

kuvat/4915866a97f35.jpg
Istuen luovutuskin jo onnistuu!

kuvat/491586c66103f.gif
kuvat/491586c6629b4.gif
kuvat/491586c668d9c.gif
kuvat/491586c66a50c.gif
kuvat/491586c66ba8a.gif
kuvat/491586c66d208.gif
kuvat/491586c6710a8.gif
kuvat/491586c673409.gif